Kykyjä tutkailemaan

Yhdessä toimien -hanke on ottanut Kykyviisarin käyttöön. Hanketyöntekijän kanssa voi tarkastella omaa henkilökohtaista työkyvyn tilannetta. Kykyviisari on lomake, jossa vastataan monivalintakysymyksiin. Vastaaminen on helppoa eikä vie kovin paljoa aikaa. Vastausten perusteella sähköinen Kykyviisari antaa sanallisen palautteen, joka antaa suuntaa vastaajan toimintakyvystä. Palautetta voi käydä läpi hanketyöntekijän kanssa yhdessä keskustellen.

Uuteen toimintavuoteen

Yhdessä toimien – hanke astuu toimintavuoteen 2018 odottavin mielin. Paljon hyviä asioita on edessäpäin. Esimerkiksi Ivalossa jatketaan nuorten aikuisten toiminnan kehittämistä yhdessä seurakunnan kanssa. Utsjoella toteutetaan kolmas Voimaantumispäivä helmikuussa. Teemme yhteistyötä muiden paikallisten hankkeiden kanssa ja etsimme toimivia käytäntöjä osallisuuden lisääntymisen edistämiseksi.

Tervetuloa mukaan. (Kuva Utsjoelta)Porinatuokio 13.9.17 Utsjoki

 

Joulukorttitalkoot

korttitalkooiden tuotosYhdessä toimien -hanke kutsui nuoria aikuisia joulukorttitalkoisiin. Mukana järjestäjänä oli myös Inarin seurakunta. Askartelun lomassa herkuteltiin riisipuurolla, luumusopalla ja glögillä.

Joulukortteja valmistui iso pino. Oli mukavaa jutella rakkaista ihmisistä, joille kortteja suunniteltiin lähetettäviksi.

Utsjoella järjestetty kaksi Voimaantumispäivää hankkeen toimesta

Utsjoella on järjestetty kaksi Voimaantumispäivää hankkeen toimesta. Kokemukset ovat rohkaisevia. Osallistujien palaute on ollut kannustavaa. Ensimmäisessä Voimaantumispäivässä teema oli resilienssi eli selviytymiskykyisyys. Toisella kerralla puhuimme myötätunnosta ja myötäinnosta. Tästä aiheesta on julkaistu uutta tutkimustietoa. Sen perusteella voi sanoa, että myötätunto käynnistää tai ylläpitää ns. hyvän kehää yhteisössä.

Resilienssi PP